Odotus

Tännekin on pitänyt monta, monta, monta kertaa kirjottaa, mutten ole koskaan siihen sitte tarttunu. Älä kysy miksi, en osaa vastata. Ja miksi nyt? Hmm…

Uusi lukukausi alkoi. Tosin olen ollut tässä kaksi viikkoa kipiänä, joten en ole tunneille enkä luennoille päässyt. Ja kun käytin ensimmäistä kertaa sanaa luento (koska mun viron kielen kurssit eivät ole luentoja, vaan opetuspohjaisia tunteja), nii hoksasin ensimmäistä kertaa elämässäni, että mä opiskelen yliopistossa ja olen yliopistolainen. Helvetti! Ei siinä, että siinä olisi jotain pahaa, päinvastoin: tunnen itseni niin fiksuksi ensimmäistä kertaa elämässäni (tai sitten since junior high..)

Olen kummiski hakemassa Suomeen takaisin opiskelemaan. Ei siinä, että vihaisin Tarttoa, ei. Lukukausimaksu on 1000€/lukukausi ja mut tuntien en saa sitä rahaa kerättyä kesän aikana. Suomessa opiskelu on halvempaa ja osaisin biologian ja kirjallisuuden sanaston ja kielen, täällä en ole esimerkiksi nyt rekisteröitynyt oman alani luennoille, koska mua pelottaa, etten ymmärrä niitä ihania viron kielisiä sanoja, joita sitten olisi luennoilla. Ja sitten pitäisi tehä tentit ja esseet ja puheet viron kielellä ja mul ei oo vielä tarpeeks munaa siihen hommaan. Mutta sinne päin ollaan etenemässä, jollei Suomeen päästä.

Yks päivä myös flashähti mielessä, että mä oon lähimmistä ystävistäni ainoa, joka opiskelee luonnontieteitä, muut on humanistisessa tai muussa tiedekunnassa. Ja kun sitten yhdessä vaiheessa aattelin, et jos alkaisin opiskelemaan enkun kieltä, nii en kestänyt ajatusta. Jos enkun kielen opiskelu olisi samanlaista helvettiä mitä tää viron kieli on tähän mennessä ollut, mä droppaisin ihteni yliopistossa alle viikossa. MUTTA, biologian/ekologian alalla on enemmän virikkeitä mulle, mistä mä pidän: on luentoja ja tenttejä, mutta myös labrahommia ja kenttäretkiä ja näiden ansiosta kasa prakuja :D Joten uskaltaisin sanoa, et biologia on enemmän mun alaa. Jollei taidealaa lasketa myös.

Toisena vaihtoehtona on ollu myös media-assarin ala ja siitä jatkaisin sitte AMK:n lukemaan valokuvaajaksi tai lukemaan mediaa. Kysymys kuuluukin, että olenko mä taiteellinen tieteilijä vai tieteellinen taiteilija? Omasta mielestäni taiteellinen tieteilijä, sillä en osaa sanoa ihteäni taiteilijaksi :P

Mutta mitäs tässä muuta… Huomenna olen menossa vaihtoperheeni luokse, taidan mennä vääntämään juustokaakkua sinne. Oon yrittäny katella itelleni kämppää, mutta mua ärsyttää esittelyt, koska ne on yleensä viron kielellä ja mua pelottaa se. Tietenkin voisin ottaa esim. C:n mukaan, mutta en uskalla kysyä. Ja mitä pahaa siinä on? Ei mitään, mä en vaan uskalla. End of the story. Tietenkin olisi mahtavaa, jos esittelijä osaisi englantia tai suomea, mutta yleensää keissi ei ole näin. Joten life sucks, ainakin jos siitä PoV:sta katotaan.

Mun pitäis taas alkaa kirjottamaan enemmän. Ihan vaan sen takia, et lueskelin pari päivää sitten taas mun vanhoja FB:in muistiinpanoja. Mä osaan oikeesti kirjottaa, en ehkä pilkku- tai suomipuhtaasti, mutta juonellisesti ja toisinaan kielikuvallisesti kyllä. Monet kehuvat mun statuspäivityksiä, koska toisinaan niissä on jotain pientä kivaa. Mutta syy miksi en voi ruveta täyspäiväiseksi kirjailijaksi on se, että mun inspis tulee sillon kun sitä vähiten odottaa. Eli harvoin. Yleensä se iskee juuri silloin, kun oon rupeamassa nukkumaan ja BAM! Runo! Lause! Sanonta! Aforismi! Juoni! Niitä vaan tulee, ja jollen mä kirjota niitä ylös (ajattelin alas), en saa unta tai sitten en aamulla muista niitä. Which is sad.

Kohta tulee onneksi kevät. Alkaa tää kylymä talvi jo kyrpimään. Tartossa kevät tuli viime vuonna jo huhtikuun loppupuolella ja parhaat +29 t-paitakelit oli jo toukokuun alussa, toivon mukaan tänä vuonna on sama juttu. Mä voin haistaa jo sen: kuivan hiekan, märän mullan, kostean nurmen, jonka päällä koirankakat alkavat muhimaan ja maantumaan (se kuuluisa kevään tuoksu). Suutelevat opiskelijat- suihkulähde virtaa taas, puihin tulee silmut, Toomemägi on kaunis, leikkipuistoihin on kiva mennä ja jokin ihmeellisyys roikkuu ilmassa. Saa kaivaa kesäisemmät kengät esiin, päälle tarttee aamulla vaan laittaa hupparin, värit alkavat loistamaan ja ihmiset hymyilemään. Ah, kevät!

Mun synttäreihin on kaks kuukautta aikaa ja mä toivon, että siihen mennessä aurinko paistais, linnut laulais (kovemmin), olis lämmin ja mul ois oma kämppä. Mutta kaikki aikanaan…

Katotaan mitä mä tänne tulevaisuudessa kirjottelen.

Mutta tärkeintä on, että
YELLOWCARDING KONSERTTI ENSI VIIKON SUNNUNTAINA, WOHOO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

-Yamato

Read Full Post »

True love

True love. Is it normal,
is it serious, is it practical?
What does the world get from two people
who exist in a world of their own?

Placed on the same pedestal for no good reason,
drawn randomly from millions, but convinced
it had to happen this way – in reward for what? For nothing.
The light descends from nowhere.
Why on these two and not on others?
Doesn’t this disrupt our painstakingly erected principles,
and cast the moral from the peak? Yes on both accounts.

Look at the happy couple.
Couldn’t they at least try to hide it,
fake a little depression for their friends’ sake!
Listen to them laughing – it’s an insult.
The language they use – deceptively clear.
And their little celebrations, rituals,
the elaborate mutual routines –
it’s obviously a plot behind the human race’s back!

It’s hard even to guess how far things might go
if people start to follow their example.
What could religion and poetry count on?
What would be remembered? what renounced?
Who’d want to stay within bounds?

True love. It is really necessary?
Tact and common sense tepp us to pass over it in silence,
like a scandal in Life’s highest circles.
Perfectly good children are born without its help.

It couldn’t populate the planet in a million years,
it comes along so rarely.

Let the people who never find true love
keep saying that there’s no such thing.

Their faith will make it easier for them to live and die.

– True love, Wislawa Szymborska (Could have, 1972)

Read Full Post »